Viivain Oy on 6.11.2026 julkaissut Osviitta®-tietopalveluun kuuluvan Työllistyminen 2026 -raportin. Siinä käydään läpi ja analysoidaan ammattikorkeakouluista valmistuneiden työllistymistietoja tilastovuosilta 2019–2024 keskittyen tilastovuoden 2024 tietoihin.
Vuosi valmistumisen jälkeen työllisiä oli 84,8 % valmistuneista eli 1,7 prosenttiyksikköä edellisvuotta vähemmän, joten vuonna 2023 alkanut käänne huonompaan jatkui. Kolme ja viisi vuotta sitten valmistuneiden työllistyminen parani hieman. ISCED-koreista työllistyminen parani vain sotessa (91,9 %).
Ulkomaalaisten työllistyminen kehittyi suomalaisia paremmin: kolmen ajankohdan keskiarvo parani 0,8 prosenttiyksikköä 53,6 prosenttiin, kun suomalaisilla se heikkeni 0,4 prosenttiyksikköä. Ero suomalaisten 88,4 prosentin tasoon on silti erittäin suuri.
Raporttiin kuuluu myös katsaus vuosina 2020–2024 valmistuneiden työllistyneiden mediaaniansioihin vuonna 2024. Yleisimmissä 31 tutkinnossa mediaanivuosiansio kasvoi keskimäärin noin 1 000 € eli 2,6 %, eniten sote-alalla.
Ammattikorkeakouluista paras amk-tutkinnoista valmistuneiden työllistyminen (1v, 3v ja 5v valmistumisesta yhteistulos) on edellisvuoden tavoin Diakonia-ammattikorkeakoululla. Seuraavaksi sijoittuvat Laurea-ammattikorkeakoulu ja Satakunnan ammattikorkeakoulu. Jos tarkastelu rajataan suomalaisiin valmistuneisiin, Vaasan ammattikorkeakoulu nousee toiselle sijalle. ISCED-korit vakioivassa suomalaisten valmistuneiden tarkastelussa kärjessä on edellisvuoden tavoin Seinäjoen ammattikorkeakoulu.
Jukka Jonninen, Viivain Oy
Valtakunnallinen raportti on tilattavissa verkkolomakkeella hintaan 440 € + alv. Työllistyminen 2020 -raportti on luettavissa Viivaimen kotisivuilla (linkki: 2020).
